Elokuva-arkistossa on kesän aikana nähty yhtä sun toista elokuvataiteen juhlavalla saralla, David Lynchin hämyisistä kohinoista Jörn Donnerin provosoiviin älypaloihin ja kaikenlaisiin 60-luvun pop-aallon harjalla ratsastaviin ihmeisiin. Huipentuma saavutetaan kuitenkin nyt keskiviikkona kun kulttuuria janoavalle kansalle tarjoillaan ainutlaatuinen tilaisuus ihailla David Hasselhoffin rintakarvoitusta Orionin hehkeältä kankaalta.
STARCRASH!
Uuden Hollywoodin auteurejen ollessa jo matkalla ulos ovesta vetämään lisää kokkelia nokkaan pukkasi George Lucas 1977 ulos b-elokuvien muutosta halpiksista massayleisöjen megaviihteeksi toitottaneen avaruusfantasiansa Star Wars, eivätkä Italian eksploitaatiomaestrot ummistaneet liirankiiluisia silmiään. Heti seuraavan vuonna tulikin ulos Luigi Cozzin ohjaama avaruuseepos Starcrash, josta SEA: n info kertoo seuraavaa:
"Kimalteleva värimaailma, yritteliäät pienoismallit sekä yhteenotot jättirobottien, amatsonien ja villi-ihmisten kanssa takaavat, että aika ei käy pitkäksi."
Ja yhdessä pääosassa tosiaankin itse Ritari Ässä, Rantavahtien kiistaton kunkku, rakkausballadien Matti Nykästäkin suurempi kultakurkku - nykyinen netttikännivideoiden naurunalaisuus David Hasselhoff!
The Hoff! Orionissa! Eli avaruudessa! Tule ja tutustu!
<- Klikkaa kuvaa ja koe Maagisten Haarojen Ihme!
70-luvun halpaa italialaista scifiä enemmän kuin mielisairaalan suljetulle osastolle itse lukitut lääkärit määräävät katsoneena en voisi mitenkään hyvällä omallatunnolla ohittaa tätä tilaisuutta mainostaa ja hehkuttaa tätä epäilemättä tajunnan räjäyttävää merkkiteosta elokuvahistoriassa. Keskiviikkona. Nyt. 21.15.
Be there or face the wrath of Hasselhoff!
PS. Ennen Starcrashia esitetään Donnerin Dirty Story ja Lynchin Mulholland Drive, joten sopivaan mielentilaan voi virittäytyä kokemalla koko kolmikon - itse nappasin liput kaikkiin jo etukäteen...

Mieliala: avaruuskimalteinen
Musiikki: Johnny Cash: American IV: The Man Comes Around
3 kommenttia | Jätä vastaus tähän