Ehkä se on pora

The horror...the horror...!

Sat, 09 Feb 2008 12:39:54 GMT

Olin Radio Suomen Taustapeili-ohjelmassa "asiantuntijana" puhumassa siitä, mikä kauhussa viehättää. Lähetys kuunneltavissa tuolta:

http://lotta.yle.fi/ijulkaisu.nsf/sivut/taustapeili_mikkonen

...en ole itse kuunnellut. Muistikuvat puheista vähän hämäriä - kun hourii puoli tuntia putkeen mitä sylki suuhun tuo, ei siitä jää paljoa päähän.

No, kuulemma lähetys oli kaikunut Kontulan Kontumarketin keskusradiosta, joten itä-Helsingin lähiöasujat ruokaostoksilla ovat saaneet kyseenalaisen kunnian kuulla, miksi minä pidän kauhuviihteestä.

Dokumentaarisen ilmaisun ilta

Sun, 06 Jan 2008 17:23:55 GMT

Tänään televisiossa:

Tosipaikka: Aloitteleva pornotähti Subtv 23.40 - 00.40 39-vuotias nainen kyllästyy kituuttamaan tehtaassa ja vaihtaa paremmin palkattuun työhön pornotähtenä.

...ja...

Dokumentti: Täydellinen lehmä YLE FST5 21.20 - 22.20 Fryeburg Fair Mainessa USA:ssa on tärkeä vuosittainen tapahtuma kaikille karjankasvattajille. Ennen hienoimmat siitoseläimensä saattoi viedä näyttelyyn suoraan laitumelta, nykyään niitä pitää trimmata kauan.

En tiedä, on tässä jotain huvittavaa. On on.

Aikaansaava ihminen...

Tue, 04 Dec 2007 19:15:06 GMT

...olen kerrankin minä. Tuntuu hyvältä potkia tutkainta vastaan Huippuyliopiston suhteen, oli taistelu miten tuhoon tuomitun oloinen hyvänsä. Vaihtoehtoja on, mutta eri asia kuunnellaanko niitä. Ensi maanantaina 10.12 klo 12 Elokuva- ja lavastustaiteen osaston opiskelijat marssivat TaiKilta Teatterikorkeaan mielenosoituksena sen puolesta, että ELO yhdistyisi TeaKin kanssa innovaatiohässäkän sijaan. Synergiaedut ovat hitusen ilmeisemmät kuin TKK: n ja Kauppakorkean kera (joiden perusteena on myös heiluteltu kiehtovaa argumenttia, että innovaatioita syntyy sitä paremmin, mitä kauempana yhdistettävät alat ovat toisistaan...hmm...Kadettiopisto ja Kuvataideakatemia? Tulevaisuuden Huippuja!). Jos nyt kehityksen on kerran kehityttävä, niin saisi edes kehittyä puolijärkevään suuntaan.

Ylläolevassa olen mukana, mutta en varsinaisena aikaansaajana. Isompi saavutuksen olo syntyy kohtalaisen hyvin etenevästä pitkän elokuvan käsikirjoituksesta, jota olen käytännössä koko syksyn ajan jatkuneella antoisalla kurssilla vääntänyt (tehtävänä on siis harjoitus, joten elokuva tehdään ainoastaan jos saan sen myytyä jonnekin).

Kurssin tavoitteena olisi saada joululomaan mennessä ensimmäinen näytös käsikirjoitusmuotoon ja loput ns. treatmentina eli eräänlaisena proosamuotoisena synopsiksena. Tällä hetkellä on kasassa 50 sivua, noin toisen näytöksen puoleenväliin asti - kokonaan käsismuodossa ja loput treatmentina. Eli olen reilusti aikataulua edellä. Nyt taputan itseäni selkään.

Tap.

Silti, olen nyt ns. käännekohdassa, jonka jälkeen (omasta valinnastani, totta kai) genre heittää häränpyllyä ja pitää keskittyä tavallaan täysin eri asioihin kuin tähän mennessä. Kolmas näytös se vasta pelottaakin, vaikka osa on huterasti kasaan heitettynä siitäkin. On hienoa yrittää ampua itseään jalkaan jo ensi kerralla! Mutta nythän niitä riskejä on erityisen hyvä ottaa, koulussa kun ollaan. Eikä Elinkeinoelämän Eksperttipaneeli ainakaan vielä päätä tekemisistäni.

Miksi rakastan maailmaa

Sun, 02 Dec 2007 18:47:54 GMT

Amerikkalaisia palomiehiä koulutetaan spottailemaan epäilyttävää materiaalia tai käyttäytymistä ihmisten asuntoihin päästessään. Mitäs ne palomiehet tekivätkään Fahrenheit 451: ssä?

Amerikalla on oikeus kidnapata toisten valtioiden kansalaisia, mikäli näitä epäillään rikoksista Yhdysvalloissa. Juttu juontaa juurensa maan 1800-luvun palkkionmetsästyskäytäntöihin. Mitähän muita hienoja 1800-luvun perinteitä voisi seuraavaksi herättää henkiin? Orjuuden?

Huippuinnovatiivista

Fri, 30 Nov 2007 11:34:38 GMT

Päivitin henkilökohtaista infosivuani Taideteollisen korkeakoulun sivustolla kommenttina Huippuyliopiston yksioikoista läpiajoa kohtaan (joka on kieltämättä ollut varsin innovatiivinen tempaus näin demokratiassa). Koska opiskelijoiden ääntä ei kuunnella, lienee tämä ainoa keino saada TaiKin sivuille muutakin kommenttia aiheesta kuin ihanaa leijonat ihanaa.

Minä.

Helsingin Sanomat uutisoi opiskelijoiden reaktiosta.

Rikos ja lepakkorangaistus

Tue, 27 Nov 2007 21:51:45 GMT

Batman goes Dostojevski.

Ja samaan syssyyn:

Aku Ankka paljastaa värinsä.

Ikuisuus Disneylandissa

Mon, 19 Nov 2007 00:03:37 GMT

Tuoreehkon uutisen mukaan Disneylandista löytynyt jauhe saattoi olla krematoidun ihmisen jäännöksiä. Kiinnostavaa tässä nimenomaisessa tapauksessa ei ole se, oliko jauhe jonkun tuhkat vai ei, vaan se, että jotkut ovat oikeasti pyytäneet lupaa levittää rakkaansa tuhkat huvipuistoon.

Koska tämähän nyt viimeistään tarkoittaa, että jotkut myös tekevät niin.

Olen ajatellut itselleni polttohautausta (ei, en päivittäin), mutta seremonia saisi olla enemmän Big Lebowskin vastaavan kaltainen. Kaipuusta kuolemanjälkeiseen läsnäoloon Walt-sedän unelmien muistomerkillä herää vain kaikenlaisia kysymyksiä:

Eikö Disneylandin loputon plastinen banaalius ole tarpeeksi eloton ilman että sieltä joudutaan imuroimaan poltettujen ex-turistien maallisia jäännöksiä? Vai onko tämä viimeinen keino yrittää salakuljettaa inhimillisyyttä megakorporaation värikkääseen nekropolikseen?

Kuka haluaa viettää ikuisuuden siellä? Ja saanko minä varata hautapaikan Puuhamaasta?

Toki ajatus siitä, että muovipäinen Hessu Hopo tukehtuu esim. Aidsiin kuolleen narkomaanitransvestiittiprostituoidun ilmassa leijuviin tuhkiin pitää sisällään jopa enemmän vinksahtanutta viehätystä kuin lehtiotsikko "Mies pahoinpiteli Plussapallon".

Being Jean-Claude Van Damme

Sat, 17 Nov 2007 09:51:29 GMT

Kasari-ysäritoimintatähti Jean-Claude Van Damme on nykyään ajautunut aika pitkälti samaan tilaan kuin toinen b-luokasta a-sarjanousuun kykenemätön pökkelösuosikkini Steven Seagal.

Molemmat pykäävät nykyään sarjatuotantona toinen toistaan kamalampia, bensaräjähdepainotteisia ammuskelurymistelyjä romanialaisilla kaatopaikoilla. Paras hetki näihin liittyen oli kun katsoin Van Dammen In Hellin ja Seagalin Out for a Killin putkeen (kaunis päivä, se) ja molempien dvd-ekstroissa on sama ikäloppu ja silmäpuoli tuottaja saman kolmen neliön toimiston samassa nurkassa halvalla dv-kameralla antamassa jaarittelevaa haastattelua siitä, miksi juuri tämä tyylitajuton ja mielikuvitukseton toimintaepäspektaakkeli on juuri Sinun aikasi ja rahasi arvoinen.

Seagal yritti hetken aikaa jotain muuta ja pyrki rahastamaan postmodernin nokkeluuden epävakaalla saralla. Itsensä esittäminen kehnossa komediassa ja hupaisassa Mountain Dew -mainoksessa ei kuitenkaan näyttänyt johtavan mihinkään ja Seagal palasi räjäyttämään ruosteisia tankkereita itä-Eurooppaan.

Nyt Frendeissä kerran vilahtanut Van Damme yrittää samaa esittämällä itseään itsestään kertovassa elokuvassa. Äidinkieltään puhumalla!

Heti kättelyssä mainitaan ainakin kokkeli- ja rahaongelmat (katsokaa Knock-Off jos haluatte nähdä nokka täynnä kokaiinia näyttelevän ikääntyvän toimintatähden), naisuhteet sekä järjettömät lausahdukset. Lienee turha toivoa loppuelokuvan etenevän charliekaufmanismiin.

Järjettömistä lausahduksista: kyllä, Van Damme on sanonut näin: "Happi on tärkeää. Ilman sitä lentokoneet tippuisivat taivaalta. Ja linnut." Kenties miehen pitäisi siis julkaista filosofinen pamfletti?

Transsendenssi ja kuinka se myydään

Tue, 06 Nov 2007 18:21:25 GMT

Laitetaanpa tämä spontaani purkaus tännekin, onpahan pitkästä aikaa jotain hourittavaa:

Menin 5.11 Messukeskukseen katsomaan syvästi ihailemaani elokuvaohjaaja David Lynchiä hieman puun takaa ilmestyneeseen luentotilaisuuteen, jossa kunniatohtoriksi nimetty Lynch vastaili kysymyksiin elokuvistaan ja meditaatiosta, tuoreen kirjansa Catching the Big Fish: Meditation, Consciousness, and Creativity pohjalta.

Lynch! Suomessa! Puhumassa!

Vaikea sanoa, mitä odotin, mutta taivaskanavamaista huuhaameditaation myyntitilaisuutta en ainakaan.

Transsendenttistä meditaatiota luovuuden ja maailmanrauhan välineenä puffaava Lynch oli haastatteluista tuttu töyhtöhyyppäinen itsensä. Spesifisiä kysymyksiä syytänyt yleisö sai viuhkana heiluvan oikean käden havainnollistamia eteerissä kelluvia vastauksia, joiden pohja oli helppo nähdä ainakin näin jossain määrin luovana ihmisenä. Tiedä sitten merkitsivätkö yleisluontoiset vastaukset mitään muulle osalle populaa, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että idean syntymisen hetkeä on vaikea artikuloida mitenkään koherentimmin kuin: "mietin sitä ja mietin tätä ja sitten en miettinyt mitään ja sitten ne yhdistyivät ja tuli tämä idea".

Mutta Lynch on myös perustanut David Lynch Säätiön, joka mm. perustaa transsendenttisia kouluja ympäri maailmaa, joissa oppilaat sukeltavat viisauden helmiä "meistä jokaisesta löytyvästä alitajunnan äärettömästä valtamerestä". Eli toistetaan mantraa, syväsukelletaan sisimpäänsä ja näin syntyy paitsi enemmän luovuutta ja "onnen aaltoja", myös maailmanrauha. Säätiön tarkoitus on perustaa Suomeen "Voittamaton yliopisto", joka nostaisi kansakunnan "voittamattomuuteen", mitä vittua se ikinä sitten tarkoittaakaan. Nettisivuston mukaan se tarkoittaa about sitä, että jos joogit lentelisivät niin meillä olisi onnellisia lehmiä. Tai päinvastoin.

Homma vaikuttaa yhtä vakuuttavalta tieteen ja uskon yhdistelmältä epämääräisine viitteineen kuin älykkään suunnittelun kehäpäätelmät. Kaikki paha poistuu kun tilalle tulee hyvää. Kaikki hyvä tulee koska meillä on tällainen kaavio joka sanoo niin. Meillä on tällainen kaavio koska me uskomme niin. Ja me uskomme niin koska se on niin. Eikö olekin hyvä?

Lynchin vieressä istui kaksi "maailman älykkäintä ihmistä", tohtorit John Hagelin ja Bevan Morris, joista ensin mainittu on kuulemma kvanttifyysikko ja jälkimmäinen Maharishi University of Management -yliopiston rehtori. Mille viisauden valloittamattomille huipuille nämä superaivot sitten kiipesivät?

No, pohjimmiltaan he ilmoittivat että Ainoa Tie Onneen on transsendenttinen meditaatio. Sillä on mm. kokeiden mukaan saatu hetkeksi rauha Libanoniin ja Pohjois-Irlantiin. Peruskurssin hinta €1800. Miksi nämä onnen portaat tuovat niin usein mieleen Escherin maalaukset?

Kysyttiin mitä tahansa, noin kahden lauseen jälkeen puhe siirtyi automaattisen oloisesti aina takaisin siihen, että näitä kouluja on ympäri maailmaa ja jos yhden prosentin neliöjuuri populaatiosta vain meditoisi JUURI NÄIN, olisi maailmassa rauha tuossa tuokiossa. €1800, kiitos.

Hintaa ei tietenkään toisteltu vaan välteltiin ja pidettiin painotus tekniikan äärettömässä superiudessa. Tilaisuus ei siis ollut sitä varten, että ihmiset keskustelisivat meditaatiosta ja luovuudesta ja niiden välisestä mahdollisesta korrelaatiosta, vaan siksi, että heille saataisiin myytyä uskoa pussissa.

Loukkaavan siitä teki paitsi se, että myyntilauseiden haihattelevat yleistykset holhosivat sekä yleisön että puhujien älykkyyttä, myös se uskomaton ylenkatse jonka tällaisten latteuksien lateleminen kohdistaa ihan todellisten ihmisten todellisiin ongelmiin. Sodat päättyvät hetkeksi kun joukko hörhöjä menee itseensä toisella puolen maapalloa. OK. Aktuaalien konfliktien ja sotien osalliset siis eivät vain tajua lopettaa vaikka heihin säteilytetään onnen aaltoja. Voi teitä, perkeleitä.

Lynchin taide on kyllä yhä omaa luokkaansa, mutta ihmispisteet menivät nyt plop plop miinuksen puolelle. Todennäköisesti intuitioonsa luottava mies on vilpitön onnen kaupittelija, mutta tällä kertaa silti pelkkä kaupittelija. Tällä näytöllä jää tittelin perusteella kiinnostanut kirjakin lukematta.

Sarjakuvafestivaalit

Thu, 13 Sep 2007 14:54:53 GMT

Helsingin sarjakuvafestivaalit ovat täällä taas, 15.-16.9 kulttuuriareena Gloriassa. Itse olen nolaamassa...itseni...lauantaina kello 16:45 ohjelmanumeron muodossa.

Tule paikalle, koe myötähäpeän ihme! Näe nörttejä, tunne ylemmyyttä! Osta kuvallisia sarjoja joissa on potentiaalisesti myös tekstiä!

Tyhjyys jatkuu

Tue, 04 Sep 2007 22:42:38 GMT

Minulla ei ole tällä hetkellä mitään sanottavaa mihinkään. Sillä välin, autoja naivia lohikäärmeitä.

Ei, en ehkä klikkaisi sitä töissä.

Festivaaleilla

Wed, 22 Aug 2007 10:00:36 GMT

Tämä viikko kuluu kokonaan Espoo Cinéssä. Tänään tarjolla Flashdancen ilmainen ulkoilmaesitys, perjantaina pakistanilaista gore-kauhua!

Orionin kesäkauden huipennus ke 15.8 21.15

Tue, 14 Aug 2007 20:24:00 GMT

Elokuva-arkistossa on kesän aikana nähty yhtä sun toista elokuvataiteen juhlavalla saralla, David Lynchin hämyisistä kohinoista Jörn Donnerin provosoiviin älypaloihin ja kaikenlaisiin 60-luvun pop-aallon harjalla ratsastaviin ihmeisiin. Huipentuma saavutetaan kuitenkin nyt keskiviikkona kun kulttuuria janoavalle kansalle tarjoillaan ainutlaatuinen tilaisuus ihailla David Hasselhoffin rintakarvoitusta Orionin hehkeältä kankaalta.

STARCRASH!

Uuden Hollywoodin auteurejen ollessa jo matkalla ulos ovesta vetämään lisää kokkelia nokkaan pukkasi George Lucas 1977 ulos b-elokuvien muutosta halpiksista massayleisöjen megaviihteeksi toitottaneen avaruusfantasiansa Star Wars, eivätkä Italian eksploitaatiomaestrot ummistaneet liirankiiluisia silmiään. Heti seuraavan vuonna tulikin ulos Luigi Cozzin ohjaama avaruuseepos Starcrash, josta SEA: n info kertoo seuraavaa:

"Kimalteleva värimaailma, yritteliäät pienoismallit sekä yhteenotot jättirobottien, amatsonien ja villi-ihmisten kanssa takaavat, että aika ei käy pitkäksi."

Ja yhdessä pääosassa tosiaankin itse Ritari Ässä, Rantavahtien kiistaton kunkku, rakkausballadien Matti Nykästäkin suurempi kultakurkku - nykyinen netttikännivideoiden naurunalaisuus David Hasselhoff!

The Hoff! Orionissa! Eli avaruudessa! Tule ja tutustu!

<- Klikkaa kuvaa ja koe Maagisten Haarojen Ihme!

70-luvun halpaa italialaista scifiä enemmän kuin mielisairaalan suljetulle osastolle itse lukitut lääkärit määräävät katsoneena en voisi mitenkään hyvällä omallatunnolla ohittaa tätä tilaisuutta mainostaa ja hehkuttaa tätä epäilemättä tajunnan räjäyttävää merkkiteosta elokuvahistoriassa. Keskiviikkona. Nyt. 21.15.

Be there or face the wrath of Hasselhoff!

PS. Ennen Starcrashia esitetään Donnerin Dirty Story ja Lynchin Mulholland Drive, joten sopivaan mielentilaan voi virittäytyä kokemalla koko kolmikon - itse nappasin liput kaikkiin jo etukäteen...

Go Ninja Go!

Mon, 06 Aug 2007 07:35:05 GMT

Lisää väläyksiä menneisyydestä YouTuben kautta. Turtles oli minun ikäisilleni se seuraava kova juttu He-Manin ja Transformersin kadotettua suurimman viehätyksensä. Ilmeisesti vain teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat pystyivät täyttämään lihaksikkaiden friikkien ja muotoaan muuttavien robottien jättämän aukon.

Turtles alkoi Kevin Eastmanin ja Peter Lairdin mustavalkoisena sarjakuvana, jonka aina(kin joissain piireissä) muistetaan mainita olleen kovempi ja katu-uskottavampi kuin myöhemmät inkarnaatiot. Reaktioni tähän on aina sama: se kertoi viemärissä asuvista teini-ikäisistä mutanttininjakilpikonnista joita koulutti (mutantti)rotta. Get over it, people!

1987 alkoi Turtles -piirretty, jossa kilpparit taistelivat mm. isoja puhuvia aivoja vastaan. 1990 saapui elokuva, joka menestyi niin hyvin että sai seuraavana vuonna jatko-osan nimeltä Teinimutanttininjakilpikonnat 2 ja mönjän salaisuus. Minulla on kyseisen tapauksen juliste seinälläni. Elokuvan nimen yläpuolella lukee "Uusupeanttinen!" Sanan yllä kilpparit ovat kerääntyneet rikkoutuneen putkilon ympärille, josta vuotaa vihreää mönjää - salaperäisesti. Turtlesien ympärillä on neljä Seiska -tyyppistä räjähtävää lööppikuvaa, joissa lukee:

Lööppistoori!

Ninjacowboy!

Waudepizzaa! (Turtles -leffojen myötä Helsingin pizzerioissa oli hetken aikaa villitys tarjoilla pepperoni-banaani-suolakurkku -tyylisiä outoja pizzoja ja kutsua niitä Turtles-pizzoiksi. Cowabunga, dude!)

...sekä...

Megaräppiä!

Viimeisen yllä komeilee itse Vanilla Ice, joka tosiaan räppää elokuvassa:

...klippi kannattaa katsoa loppuun asti vaikka saisikin jo puolessa välissä tarpeekseen mikrofonia Manaajan "Let Jesus fuck you!" -tyyliin haaraväliinsä sullovasta Ice Ice Babysta, jonka virneestä kuvastuu ainoastaan kokaiinin kautta saavutettava viattomuuden tila. Lopussa on nimittäin herran lyhyt haastattelu, jossa hän puhuu kokemuksestaan elokuvan parissa. Elokuvan katsoneita saattaa ainakin hämmästyttää Vanillan tarjoama inside-tieto siitä, että käsikirjoitus oli olemassa. "They had it wrote down and everything". Jumatsuikka, käsikirjoitus ja kaikki! Mitä ne keksivätkään seuraavaksi siellä Hollywoodissa?

Seksi on hauskaa selvinpäin

Sun, 05 Aug 2007 11:27:49 GMT

Vanhat klassikot löytävät tiensä YouTubeen yksi kerrallaan. Muistan kun näin tämän vuosia sitten ensimmäistä kertaa jonkun unohduksiin painuneen vuokravideon alussa kesken alkoholinhuuruista elokuvailtaa:

(jahas, videolla vaikeuksia näkyä...tässä linkki: älä tee sitä väärin päin!)

Koko huone oli mennä psykoosiin ja katsoimme infotaide-esityksen varmaan neljä kertaa uudestaan, aina epäuskoisen naurun seasta miettien mitä täsmälleen ottaen tarkoittaa "...kännissä teet sen aina väärin päin". Naisella on dildo? Pari mäiskäyttelee pakaroitaan yhteen? Akti tapahtuu Memento- tyyliin lopusta alkuun? Help me out here, Alko!

Olen nähnyt tulevaisuuden tissit!

Sun, 29 Jul 2007 16:34:02 GMT

Tietokoneanimaatio kehittyy koko ajan, mutta tähän mennessä ihmisen fotorealistinen jäljittely on parhaimmillaankin johtanut tulokseen, joka saa elokuvaa katsoessa huutamaan spontaanisti: "Nuo lasiset silmät ovat kuolleet!" Esimerkkeinä tästä kaikin muinkin puolin pökkelö Final Fantasy: The Spirits Within (2001) sekä Robert Zemeckisin paitsi pökkelö, myös sisällöllisesti vastenmielinen Polar Express (2004). Jälkimmäinen tehtiin Sormusten herrojen Klonkusta tutulla motion capture-tekniikalla, jossa näyttelijä on pukeutunut anturitrikoisiin, joiden pohjalta liikkeet tallentuvat tietokoneen syövereihin. Liikkeiden siis pitäisi olla luonnollisia, koska niiden pohjalla on oikea ihminen.

Tulos on kuitenkin kankea. Liike on robottimaista eikä mitään massan tuntua synny pikselitaivaassa kirmaileviin hahmoihin. Silmät ovat kuolleemmat kuin Adam Sandlerilla ja Ben Affleckilla yhteensä, niiden nukkemaisen kiillon takana ei näy mitään eloa. Zombimannekiinit heiluvat sinne tänne ja katsoja vaivaantuu jäljen lähes-elävyydestä silloin kun ei oksenna äklöjoulufiilistelylle.

Zemeckis ei kuitenkaan luovuttanut 150 miljoonaa dollaria maksaneen kammotuksen flopattuakaan, vaan on tapansa mukaan jalostanut tekniikkaa. Zemeckis on vähän kuin James Cameron, kumpikaan ei yleensä tee uutta elokuvaa, jos se ei ole samalla harppaus efektiteknologialle. Nyt luvassa on anglosaksiseen eeppiseen runoon Beowulf perustuva elokuva. Erikoisen siitä tekee seikka, että tuotos on suunnattu aikuisille. Toisin sanoen, siinä on seksiä ja väkivaltaa. Animoidut hahmot myös näyttävät esittäjiltään, tietysti Crispin Gloverin Grendelin poikkeuksella.

Kyllä, Crispin Glover on Grendel. Jes!

Traileri on pirun näyttävä ja silmät yllättävän eläviä, mutta paikoin huomio kiinnittyy silti liikkeiden lievään luonnottomuuteen (erityisesti Robin Wright Pennin hahmo tuo liikaa mieleen Shrekin). Fotorealismin ongelma on, että sen on oltava 100% täysin fotorealistista, pienikin virhe särkee illuusion. Katsokaa itse:

Tässäkö sitten elokuvan tulevaisuus? Ei lavasteita, oikeiden ihmisten piirrettyjä naamoja ja askeleen päässä todellisen näköisestä oleva maailma - jossa tekijät voivat näyttää tasan mitä lystäävät rajanaan ainoastaan mielikuvitus ja hiipuvat kokaiinivarastonsa. Sky Captain and the World of Tomorrow (2004) sisälsi jo kuolleen Laurence Olivierin näköisyyden. Efektit integroituvat koko ajan tiukemmin ja tiukemmin kaikenlaisiin elokuviin, mutta tuskin tällaisesta tulee käytäntö, sillä teosten veivaaminen kestää niin kauan ja ihmiset haluavat kuitenkin mieluummin nähdä rakastamansa elokuvatähdet kuin heidän näköisyytensä.

Mutta koska studiopomot ovat laumaeläimiä, projekti tullee ainakin menestyksellään määräämään seuraaviksi vuosiksi aikuisille suunnatun efektielokuvan tulevaisuuden (Zack Snyderin Watchmenin ohella). Onko kaiken arvoista panostaa laatuun ja rajata kohderyhmä lähtökohtaisesti pienemmäksi? Lasten piirrettyjä kun kuitenkin katsovat kaikki.

Käsikirjoituksen ovat vääntäneet Neil Gaiman ja Roger Avary, joten toivoa on siltäkin saralta. Vaan kuka muistaa aiemman Beowulf-sovituksen, pääosassaan Christopher Lambert? Siinäkin oli tissit, selvästi tarkoitettu aikuisille! Angelina Jolien CGI-tissejä odotellessa voi siis tarkistaa Playboy-mallin aitoudeltaan samaa luokkaa olevat silikonitissit! Tapaus sisältää myös hämmentävää italowestern-homagea ja on kaikin puolin varsin onneton. Pakkokatsottavaa, siis.

Lapin luonnonlapset ja lypsylehmät

Fri, 27 Jul 2007 16:00:30 GMT

Unohtakaa Levottomat ja muu nykypäivän ponneton pehmoporno! Tulkaa temmeltämään mielipuolisuuden hämmentävillä kentillä, katsokaa Teuvo Tulion Sensuela! Elämänne muuttuu paremmaksi, päästänne kasvaa kukkia ja olette täynnä rakkautta maailmaa kohtaan!

Mai feävörit badi paat: di äss!

Wed, 25 Jul 2007 15:08:55 GMT

Maanantaina 30.7 tapahtuu Suuria. Itse Lastentarhan kyttä, miehistä miehisin, Kuvernaattori Arnold Schwarzenegger täyttää monumentaaliset 60 vuotta. Mr. Olympiasta Conaniksi, Terminaattoriksi ja Kalifornian kuvernööriksi tiensä raivannut itävaltalainen puhevammainen naistenmieslihaskimppu on elokuviensa ulkopuolella nähtävissä "parhaimmillaan" vuonna 1983 valmistuneessa matkailuvideomainoksessa Carnival In Rio. Iso-Arska hourii sekavia mulattitytöistä, puristelee perseitä ja opettaa englantia (!) naiselle laittamalla tämän imemään porkkanaa hitusen rivolla tavalla.

Uransa ja elämänsä aikana ympäristöystävällisen ja kuolemantuomiota kannattavan Ahnuldin suusta on päässyt kaikenlaista muistettavaa. Aloitetaan parilla klassikkolainauksella elokuvista:

Conan barbaarissa (1982) Schwarzenegger on, no, Conan...joka on barbaari. Conan kylvää tuhoa miekallaan ja leikkaa lopussa käärmeeksi muuttuvalta James Earl Jonesilta pään irti John Miliuksen nietzschemäisessä ja megalomaanisessa spektaakkelissa.

Conanilta kysytään mikä elämässä on kaikkein parasta:

"Crush your enemies, see them driven before you, and to hear the lamentation of their women!"

Commandossa (1985) puolestaan Arnold on voittamaton eversti John Matrix, jonka tytär kidnapataan. Puolentoista tunnin mahtimenon aikana Arska pistää päreiksi mm. puoli ostoskeskusta, asekaupan ja koko pahisten kyläkompleksin, tappaen n. 80 ihmistä hurmeisesti. Ehkä maailmankaikkeuden toiseksi paras elokuva, jossa one-linereita sinkoilee lähes samaan tahtiin kuin luoteja:

Matrix vastaa vihulaisen itsekehuun:

"I eat green berets for breakfast. And right now I'm very hungry. "

Matrix roikottaa konnaa kalliokielekkeeltä yhdellä kädellä jalasta pitäen:

Matrix: Remember, Sully, when I promised to kill you last?
Sully: That's right, Matrix! You did!
Matrix: I lied.

Sitten Matrix päästää irti.

Heittäessään höyryputken edessä seisovan ultimate gay-pääpahiksen läpi teräsputken:

"Let off some steam, Bennett!"

Näitä voisi kirjata ylös koko päivän. Mutta keskitytään sen sijaan arvon kuvernöörin oikean elämän lausuntoihin.

Rahasta ja onnesta:

“Money doesn't make you happy. I now have $50 million but I was just as happy when I had $48 million.”

Muistista, proustilaisittain:

“If it's hard to remember, it'll be difficult to forget.”

Väreistä ja omakuvasta:

"I like the color red because it's a fire. And I see myself as always being on fire."

Talous ja tyttöjen paikka:

"To those critics who are so pessimistic about our economy, I say, Don't be economic girlie men!"

Rohkeudesta ja tyttöjen paikasta:

"If they don't have the guts to come up here in front of you and say, 'I don't want to represent you, I want to represent those special interests, the unions, the trial lawyers ... if they don't have the guts, I call them girlie men."

Sisäisestä elämästä Terminator 3: n naisrobottiin liittyen:

"I saw this toilet bowl. How many times do you get away with this — to take a woman, grab her upside down, and bury her face in a toilet bowl? I wanted to have something floating there ... The thing is, you can do it, because in the end, I didn't do it to a woman — she's a machine! We could get away with it without being crucified by who-knows-what group."

Terveys ja seksi:

"The best activities for your health are pumping and humping."

Homoavioliitot:

"I think that gay marriage should be between a man and a woman."

...ja niiden kannattajat:

"Ninety-five percent of the people in the world need to be told what to do and how to behave."

Toisin sanoen:

Kohteliaat murhaajat tuovat arkun mukanaan.

Tällä hetkellä Amerikan laki määrää, että presidentin tulee olla syntyperäinen amerikkalainen, joten Kuvernaattorin tie Ronald Reaganin jalanjäljissä (joka oli aikoinaan Arskan tapaan paitsi "näyttelijä", myös Kalifornian kuvernööri) saattaa katketa. Jäämme silti elämään toivossa, että jonain päivänä Simpsons-elokuvan ulkopuolellakin voisi lausua kauniit sanat "presidentti Schwarzenegger".

Hyvää syntymäpäivää Arnold!

Master of the Universe

Thu, 19 Jul 2007 10:01:51 GMT

Uwe Böll strikes again!

Matka jatkuu

Fri, 13 Jul 2007 19:03:56 GMT

Palaamme varmaankin ensi viikolla normaaliin hourintaan. Nyt luvassa hitusen matkaraporttia kuvituksineen (kuvan saa isommaksi klikkaamalla sitä) Englannin reissulta:

Saavuin Lontooseen sunnuntaina, ja Glasgow´n lentokentällä sattuneesta mokatusta itsemurhapommi-iskusta huolimatta en joutunut alistumaan ruumiintarkastuksille. Koinpa kuitenkin ensi kertaa tiukentuneet lentokenttäjärjestelyt ja pitkästä aikaa lontoon metrohulluuden, joka saa ihmettelemään miskeivät useammat ihmiset napsahda. Paimentavat kyltit ja kuulutukset ajavat tajunnan suohon. "Mind the gap.Stand on the right. The doors are now opening." CCTV-valvontakameroita on kirjaimellisesti joka nurkalla tarkkailemassa yhdenmukaisiin koulu-univormuihin pukeutuneita oletettuja nuorisorikollisia ja väärän värisiä terroristikandidaatteja. Kansallinen valveustila on nostettu korkeimpaan uhkatasoon. Lääkärit pommittavat meitä! Uusi pääministerimme on jäyhä rehtorifiguuri! Keitä me olemme? Onneksi Daily Mailin kaltaiset roskalehdet raportoivat päivän polttavista asioista, kuten psykiatrista joka käytti hyväkseen skitsopotilastaan harrastamalla seksiä yhden persoonan kanssa, pistämällä toisen siivoamaan ja kokkaamaan ja vonkaamalla kolmannelta rahoja lomamatkoille. Journalismin riemuvoitto kertoi myös pelastaneensa syöpälapsen päivän viemällä tämän Disneylandiin.

Ylikorostetun small talk -höpinän alla näyttää muutenkin piilevän aggressioita, mutta paimennusholhousvalvonta tuntuu mutu-pohjalta olevan omiaan höyrystämään keitoksen yli äyräiden. Yhdenmukaistamisen ja sensuurin mieliala näyttää vellovan ei-niin-kovin-pinnan-alla. Viikolla raportoitiin, että konservatiivipomo David Cameron vilautti copyright-suojan korotusta 50: stä vuodesta 70:een haikailevalle musiikkialalle mahdollisuutta muutokseen, mikäli koko ala lähtisi aktiivisesti karsimaan kirosanoja ja seksismiä biisinsanoituksista...se on heidän omaksi parhaakseen.

Tervetuloa Englantiin! Rauhan tyyssijaan!

Down Street! Ihan kuin Neverwheressä!

Dinosaurusterroristit hyökkäävät! Run away! Run away!

Se on taidetta. Sitä on museoissa.

Metrotunnelissa oli mielikuvitusta kiihottava teatterijuliste, jossa esitystä mainostettiin sanoilla: "It's Chariot's of Fire meets Rocky - on wheels!" Ei, en ymmärrä mitä se tarkoittaa ja ei, en saanut kuvaa.

Juna-asemilla 1984/V for Vendetta/Children of Men -tyyli pääsee parhaiten oikeuksiinsa: sähköisissä tauluissa ilmoitetaan paitsi seuraavaksi saapuva juna, myös infoa kanssaihmisten luonteesta: "Please be vigilant. Report anything suspicious." Please de-humanize all others. Anyone looking different will be shot on sight.

Etelärannikolla sijaitseva pikkukaupunki Bognor Regis oli pitkälti sellainen kuin 10 vuoden takaiset muistot viestivät, kameroita lukuun ottamatta. Kaupungin keskusta ja sitä ympäröivä alue oli myös julistettu "Alcohol-Free Zone"ksi, jonka tällainen Kallion asukki tulkitsee välittömästi alueeksi, jolla viinakset ovat ilmaisia. Vaan todellisuus on toista: puistot olivat tyhjillään ja siistejä. Elämästä ja sen roskasta eli ihmisistä riisuttuja. Pikkukivien peittämä ranta oli kuitenkin kaunis ja divarit mahtavia. Samoin hyväntekeväisyyskirpparit syövän ja vanhusten puolesta, joilta löytyi paitsi hienoja kuteita myös halpoja videoita. Esim.

Hymyile! Isoveli valvoo!

Bill Hicksiä lainatakseni: "Keep repeating: we are free! We are free!" Onneksi hätä ei kauaa vaivannut, sillä löysin Jeesuksen tarunhohtoisen päämajan:

Täällä vartioi Jesse! Huomatkaa mystisen hahmon heijastuma kyltissä...

They're out there! Be careful! Remain vigilant!

Vierailin hetken mielijohteesta Bognorin hautausmaalla, josta löytyi kohtuullisen pysäyttävä näky:

Useampien lasten hautoja koristivat yllä olevan kaltaiset nallekarhukivet. Täysin uusi ja pysäyttävä ilmiö minulle. Hautojen ympärille oli myös aseteltu (oletettavasti) lasten omia leluja, tuuliviirejä ja -kelloja ynnä kaikenlaista muuta pientä ja värikästä. Yo. haudan vieressä oli puu:

...surun määrä lienee melkoisen ilmeinen. Aikuisten haudoilla maan alla lepäävästä ihmisestä persoonana viestii korkeintaan runon pätkä tai "kaipaamaan jäävät" -viesti. Kuolleet lapset puuhun köytettyine nalleineen sen sijaan suorastaan huutavat olleensa yksilöitä. Aivan kuin lapsi voisi yhä leikkiä niillä jollain tasolla. Siinä ne ovat ja siinä hän on - mullan alla vailla poispääsyn mahdollisuutta. Ja nallet kahlittuna puuhun yhtä elottomina kuin aina ennenkin, ikuisesti erossa siitä ihmisestä joka hetkeksi sai ne elämään, ainakin itselleen. Hämmentävää.

Vaan palaamme kepeämpiin tunnelmiin:

Haluaisitko Sinä raiskaajan edustajaksesi? ...joo joo, rapist, tiedetään.

Kävin myös Chichesterissä:

"Star Trek Medicine is Here!" Mitä vittua? Mitä on Star Trek medicine? Täh?

Brighton osoittautui varsinaiseksi kirpputori/divari/antiikkiliikeaarreaitaksi, jonne olisi voinut syytää tuhansia puntia tuosta vaan. Katutaide eli myös piristävän vahvana, kenties paikallisen Hip Hop-festivaalin johdosta.

"I know what you're thinking, punk...did he buy one shirt or two..."

The Godfather of Buildings. With soul.

Hyväntahtoinen ~~fasistivaltio~~ ~~kontrolliyhteiskunta~~ parastanne-ajatteleva-suojelijahallitus kielsi Suomen lailla ravintolatupakoinnin heinäkuun alussa. Onneksi toisensorttista aktiviteettia sen sijaan kannustetaan:

Lopuksi vielä pakollinen turistikuva Lontoosta:

Mut täähän räjähti siinä yhes leffas...

Lontoosta löytyi myös aivan jumalallisen hieno Dalí Universe-näyttely, jossa meinasi pää räjähtää ylialtistumisesta neroudelle. Patsaat olivat ehkä kaikkein komeinta antia ja pari tuntia oli liian lyhyt aika kaiken sisäistämiseen, mutta iski ähky. Eikö se mies olisi voinut tehdä jotain huonoa välillä, ahdistaisi vähemmän.

Matkan saaliina tuli kotiin mm. posliininen frenologiapää ja Pinpressions -naulataidevärkki. Sekä kirja Why Arnold Matters, jossa selitetään miten hra kuvernaattori Schwarzenegger on vaikuttanut maailmassa...no, kaikkeen. Sarjakuvan ystäville todettakoon myös mielenterveyteni kaikoneen lopullisesti, sillä ostin Dave Simin Collected Letters 2004-opuksen (joka on yhtä tuhti kuin Cerebus-kokoelmat...). Töttöröö.

Amsterdamin kautta kulkevalla paluumatkalla pääsin sitten vihdoin nauttimaan toisen miehen hellästä mutta päättäväisestä otteesta penikseni suhteen, turvamiehen käydessä huolellisesti kehoani läpi. Sen sijaan että minua olisi pyydetty riisumaan kenkäni, mies tunki sormensa niiden sisään haara-asennossa seisoessani...!

Nyt taas kotona. Matkustuskesä jatkuu huomenna Jyväskylää ja Finnconia kohti. Osallistun kahteen ohjelmanumeroon, voi tulla sanomaan hei jos on paikalla:

su C5 14:00 - 15:00 Ihanat huonot kauhuleffat (Ilja Rautsi, Petri Hiltunen)
su C4 16:00 - 17:00 Kuis? - huikea tietokilpailuspektaakkeli

...lisäksi lauantaina esitetään kuunnelma jossa olin näyttelemässä, köh-köh, pääroolia. Itsensänolaamiselle ei näy loppua!

Myöhäinen Sodankylä-raportointi

Sat, 30 Jun 2007 22:12:55 GMT

Jatkamme poikkeuksellisen henkilökohtaisissa merkinnöissä Sodankylän matkakertomuksen muodossa, josta on tosin sensuroitu nimet sekä sosiaaliporno, joita kumpiakin saa epäilemättä minusta nyhdettyä kasvotusten alkoholin äärellä. Kuvitusta ei valitettavasti vieläkään ole saatavilla kamerasta ulos.

Torstai 14.6

Herään 4.30, suoritan pienen ihmeen keittämällä puuroa ja syömällä sen. Räpellän myös kasaan läjän leipiä matkaa varten. Juna lähtee 6.06 Rovaniemelle. On aikaa kun olen viimeksi nauttinut 9 tunnin junamatkan tarjoamasta epämukavuuden spektaakkelista. Neptunuksen kasvieliöiden ergonomian huomioiden suunnitellut penkit, haiseva vessakoppi, haisevat ihmiset… Lukemistoksi on päätynyt paitsi Joe Eszterhasin juoruelämäkerta, myös Alison Bechdelin omaelämäkerrallinen sarjakuva Fun Home: A Family Tragicomic (jälkihuomautus: suositellaan). Ensimmäinen lainassa kaverilta, jälkimmäinen kirjastosta, toivomme parasta kummankin selviytymisen suhteen.

9 tuntia ei kulu aivan siivillä, vaikka periaatteessa saan tiettyä kieroa nautintoa loputtoman monotonisesti ohi kiitävän maiseman, iPodin sekä kirjallisuuden yhdistelmästä. Ympärillä jotkut urhot yrittävät nukkua, joten päädyn itsekin kokeilemaan. Lopputulos on kutakuinkin huikeat 45 minuuttia. Ouluun päästessä tapahtuu junan vaihto vilpoisasta Intercitystä tunkkaiseen taajamajunaan. Ensimmäinen asia jonka näen junan liukuessa Oulun asemalle on iso rasistinen seinäkirjoitus. Lupaavaa. Taajamajunassa vältän yhtä vaunua siellä itkevien vauvojen määrän perusteella. Turhaan, sillä seuraavassa odottaa jokseenkin identtinen tilanne. Älkää lisääntykö, ihmiset! Olkaa kuten Neptunuksen kasvieliöt, minun lisäkseni myös VR arvostaa elettänne.

Rovaniemellä odottaa vaihto bussiin ja pari tuntia lisää istumista, vielä hieman tukalammassa tilassa. Lukeminen kokee inflaation hauskan matkaseuran ansiosta. Jutun aiheina mm. Euroviisusuosikit sekä mainostamani Tampereen tuleva käsittämättömyys D-Fest. Rovaniemellä ohitamme kahden myyttisen hahmon tukikohdat: ensin Lordi-ravintolan, jossa kuulemma tarjoillaan lapsia traumatisoinutta poroannosta ”Petterin viimeinen matka”, ja sitten paikan josta Petteri matkansa aloittaa: Santa’s Village. Ohi ajaessa heräsi lähinnä mielikuva Prisoner -sarjan Kylästä, jonka idyllisestä diktatuurista Numero 6 yrittää joka jaksossa paeta. ”En ole Joulupukin tonttu! Olen vapaa mies!”

Sodankylässä odottaa kouluni äänipuolen professorin tarjoama majoitus. Ajattelin lähinnä jotain nurkkaa mökistä johon käpertyä ja hämätä itseäni lattian kovuudesta makuupussin kyseenalaisella pehmeydellä, mutta paikalla odottaakin vuodesohva, tyyny ja paksu peitto. Sekä punakuohuviiniä.

Totean elokuvien katselun mahdottomuudeksi yhtä lailla pakaralihaksille kuin aivoille yli 11 tunnin matkan jälkeen ja päädyn pizzerian kautta joenrantaan nauttimaan alkoholia hyttysparvien keskuudessa. Yllättäen ostamani supervoide torjui otusten yritykset muuttaa kalju osuus kallostani muhkuraiseksi meloniksi. Joelta matka jatkuu paikalliseen virvoitustilaan Rooperante, jossa hieman filippiiniläisten vaimojen välityksestä tunnetun Sir Vilin oloinen lupsakka keski-ikäinen herrasmies tulee kertomaan seuralaisteni olevan ”kauniita tyttöjä”. Kuulemma hänelle ei kelpaisi vaimoksi muut kuin ”kauniit tyttöset”, koska ”eihän se ole kovin kiihottavaa painaa jotain rumaa läskiä”. Yritykset saada mies näkemään tilanne kauniiden tyttöjen näkökulmasta häntä itseään ja mahdollisia ”paino-tuokioita” kohtaan menevät pieleen. Saan kuitenkin kuulla, että minulla on huumorintajua. Tuijotan hypnoottisesti Pohjolan Vilin kiduksenomaista korvaa kun tämä yhtäkkiä päättää tarjota minulle juotavaa. Sanon että tuoppi kelpaa hyvin, kiitos. Tuoppi on kuulemma liian halpaa joten päädymme valkovenäläiseen, osaltani osin siksi että The Dude naukkailee niitä Big Lebowskissa. Aikamiespoikamies lähtee tiskille ja palaa jonkin ajan kuluttua kahden valkovenäläisen sekä kahden tuopin kanssa. Noin kahden minuutin kuluttua hän katoaa mysteerisesti jättäen juomat minulle. Totean tämän kohtaloksi ja juon illan annit.

Rooperantesta seuraa siirtymä tyypillisen yli-innokkaasti nimettyyn Nightclub Paradiseen, jossa valot vilkkuvat ja ysärihitit raikaavat. Kellon lähestyessä neljää katsoo seurue aiheelliseksi kokeilla nukkumaan vetäytymistä. Kävellessäni noin kilometrin matkaa takaisin mökkialueelle sillan yli huomaa humalainen mieleni taivaan olevan varsin taiteellisesti valaistu. Ryömin sillan alla molemmin puolin, änkyrätilassani erittäin taiteellisiksi kokemiani valokuvia napsien. Sumua, pilviä, vettä, silta! Uuuh, komeaa. Ehkä minulla olisi hyvät mahikset vuoden humalainen luontokuva-kisassa.

Perjantai 15.6

Suunnitelma on herätä yhdeksältä ja mennä katsomaan Ken Loachin Cannes-voittajaa The Wind That Shakes the Barley, mutta eihän siitä mitään tule. Elokuvaa kuvaillaan jälkikäteen lähteestä riippuen brutaalin hyväksi tai kansallismieliseksi pojat sotii -hölmöilyksi. Olen joka tapauksessa kiitollinen lisäunestani ja aamiaisesta siinä vaiheessa kun kellon yhden näytös alkaa: Bernardo Bertoluccin viisi- ja puolituntinen intiimi megaeepos 1900 kokonaisuudessaan restauroidulta printiltä tekee kaksi asiaa: a) puuduttaa pakarat sekä b) räjäyttää tajunnan. Kahden miehen ystävyyden kautta kuvattu, vuosikymmeniä kattava elokuva näyttää fasismin nousun ja tuhon Italiassa, alkaen viattomasta lapsuuden kuvauksesta ja päättyen vallankumouksellisiin paatostunnelmiin. Välissä koetaan sellaisia elokuvallisuuden helmiä, etten halua koskaan nähdä teosta missään muussa kuin filmimuodossa. Vuosi Taksikuskin jälkeen ilmestyneessä leffassa Robert DeNiro on elämänsä vedossa, Gérard Depardieu ei ole ärsyttävä pottunaama ja Donald Sutherland on niin vakuuttava pahuuden äärimmäinen ruumiillistuma, että joidenkin kohtausten miettiminen satuttaa yhä.

Kun 1900 on ohi, vallitsee sisälläni vahva tunne siitä, että minkä tahansa ohjelmistossa olevan elokuvan katselu juuri nyt olisi virheliike, sillä se olisi lähtökohtaisesti paska elokuva. Niinpä käväisen syömässä ja lähden sitten muun seurueen ohella keskelle metsää pystytettyihin lavatansseihin. Toisin kuin eräät, olen tajunnut ottaa mukaan uskollisen salmiakkikoskenkorvapulloni. Tanssipaikan vierellä on jyrkänne ja pauhaava koski, jonka äärellä otatan itsestäni äärimmäisen vakuuttavia edustuskuvia, olettaen että tarkoituksena on äärimmäisesti vakuuttaa minun olevan totaalinen dorka.

Tanssien jälkeen matka käy takaisin keskustaan ja hieman tienposkigrillin tunnelmaa herättävän Seita-baarin kautta Hotelli Sodankylän klubi-iltamaan, jossa DJ pysähtyy miettimään kuka on Elvis herran musiikkia toivoessamme. Tai sitten kaikki ovat vain humalassa. Ainakin kaikki ovat hyvällä tuulella. Klubilta on lähdettävä neljän kohdalla ulos. Tässä välissä lienee hyvä mainita, ettei aurinko tosiaankaan laske. Tämä yhdistettynä samoihin naamoihin samoissa tiloissa samoissa tiloissa johtaa eräänlaiseen merkilliseen déjà vu -elämykseen. Festivaaliteltalla sen sijaan on käynnistynyt Suomielokuvakaraoke, joka kuitenkin osoittautuu melko puuduttavaksi. Lisäksi teltassa on pimeää ja silmät alkavat vierastaa sitä. Joenranta kutsuu siis jälleen. Joenrannan jälkeen olen kuulemma seitsemän maissa ilmoittanut aamunäytökseen mökkialueelta matkanneelle porukalle, että nyt on meneillään äärimmäisen tärkeä keskustelu ortodoksien ja kristinuskon eroista ja vaikutuksesta länsimaiseen yhteiskuntaan. Minulla ei ole tästä henkilökohtaista muistikuvaa, mutta kuulostaa hyvältä keskustelulta.

Ehkei ”illan” kulusta kannata mainita sen enempää kuin että se päättyi noin kahdentoista paikkeilla lauantaipäivänä sekavissa merkeissä.

Lauantai 16.6 (huomaa huolimattomuudesta johtuva aikamuodon vaihdos!)

Nukuin kolmisen tuntia, söin ”aamiaista” ja lähdin elokuviin. Matkalla kulkiessani kohti Alkoa heilutti liikkeen parkkipaikalla keski-ikäinen mies avonaisesta autonikkunastaan n. 3/4- täynnä olevaa litran viinapulloa suuntaani, huutaen: ”Tuu jätkä ottaa huikkaa!”

Kieltäydyin kunniasta ja ostin sen sijaan pullon Yrttisnapsi -nimistä yrttisnapsia. Illan ensimmäinen elokuva oli Robert Altmanin Short Cutsin erään osuuden lailla Raymond Carverin novellista So Much Water So Close to Home lähtökohtansa ottava australialainen Jindabyne (2006). Kalareissulle lähtenyt äijäporukka löytää joesta nuoren naisen ruumiin, mutta päättää ilmoittaa siitä poliisille vasta lomailtuaan viikonlopun. Tapaus herättää närää paitsi miesten perheissä, myös kaupungissa. Ray Lawrencen pätevästi näytelty, ylipitkä elokuva luottaa liikaa ääniraidalla vollottavaan, etäisen etnisesti ulisevaan naiseen tunnelman kantajana, mutta on kokonaisuutena näkemisen arvoinen pieni draama, jossa parasta on hahmojen elämänmakuisuus sekä tylysti iskevä, mustan humoristinen lopetuskuva. Carverin novellista ei asetelman lisäksi ole Jindabyneen muuta päätynyt.

Elokuvan jälkeen etenin, kas kas, Seita-baariin. Legendaariseksi kutsutusta jukeboksista kantautui seurueemme toimesta ulos mm. tenavatähti Matias Sassalin unohtumattomasti tulkitsema Elämää juoksuhaudoissa. Aloin olla aika väsynyt, sekä tässä sen tarkemmin määrittelemättömäksi jäävistä henkilökohtaisista syistä levoton. 23.15 oli kuitenkin illan toinen elokuva, Elia Suleimanin Chronicle of a Disappearance (1996). Arkisen absurdeista palasista sekä suoraan kameralle kerrotuista tarinoista koostuva elokuva meni minulta suurimmaksi osaksi ohi, kiitos unenpuutteen ja alkoholin ylitarjonnan.

Unituokion jälkeen oli luvassa visiitti karaokeiltaan Revontuli-baarissa, jossa sain odottaa tiskillä noin 20 minuuttia palvelua. Erityisen hämmentävä piirre täydessä baarissa on se osa joukosta, joka jää baaritiskille juomaan, blokaten näin kätevästi muiden pääsyn siihen. Minun fysiikallani ei myöskään pahemmin kannata örveltäviä alfauroksia käydä tönimään. Silti, viereeni seisoskelemaan änkesi kyynärpäillään joviaali nuori juoppo, jonka kanssa käydyn keskustelun koetan tiivistää tähän:

-Mitä sä juot?

-Kaljan ajattelin ott-

-Itsemurha! Ota Itsemurha!

-Ei kun ihan kalj-

-Itsemurha! Itsemurha! Itsemurha! Itsemurha!

-…no ehkä sitä voi odottaa huomiseen asti. Jos nyt ihan kaljalla mennään.

-Niin no menee se niinkin.

Sitten kyseinen herrasmies tilasi kaksi Itsemurhaa, joka osoittautui isoksi vihreäksi drinkiksi. Hän sysäsi toisen eteeni sanoilla: ”Ygösellä matkaan!” ja kittasi omansa alas. Minulla meni hetki kauemmin, jonka jälkeen totesin drinkin varsin maukkaaksi. Kuulemma tämä ei pitänyt paikkaansa, vaan se oli ”loistava!” Itsemurhan avulla mies oli tavannut vaimonsa, joten mikäs siinä.

Sain lopulta tuoppinikin, jonka jälkeen oli luvassa koskettavia tulkintoja mm. Kikan ja Dingon klassikoista. Tästä matka jatkui jälleen festivaaliklubille (siitä déjà vusta…), jossa tapahtui melko lailla täysin älyvapaata kortinpeluuta. Sitten olisi ollut jälleen aika jatkoille, mutta katsoin soveliaaksi mennä kokeilemaan nukkumista. Siitähän ei tietenkään mitään tullut kiitos mökin muiden vieraiden hitusen äänekkään saunayön.

Sunnuntai 17.6

Lähtö. Ihana lähtö. Kaksi tuntia bussissa, 13 tuntia junassa. Läpi yön. Ei makuuvaunussa. Hyvästi polvet, hyvästi niska, tervetuloa jumitus. Tätä ennen hengailua sateisessa Sodankylässä ja moraalista ahdinkoa kuudeksi vuodeksi. Junassa intouduin jälleen krapulan kourissa heittäytymään taidevalokuvien ihmeelliseen maailmaan. Nyt on rahat loppu, pää pimeänä ja sielu onttona. Tervetuloa festivaaleille, ajattelin mennä ensi vuonna uudestaan.

---

...kello on vähän yli yksi yöllä...kahden tunnin kuluttua lähden Englantiin viikoksi. Hei hei.

11 asiaa jotka opin Sodankylässä

Mon, 18 Jun 2007 14:01:18 GMT

1. On mahdollista viettää neljä päivää elokuvafestivaaleilla ja nähdä kolme elokuvaa.

2. On mahdollista nukkua yhden niistä läpi n. 80-prosenttisesti.

3. Paikalliset ovat mukavia ja tarjoavat mielellään viinaa.

4. Keskustan tuntumassa oleva Löytötori sisältää mielettömiä vaatteita.

5. Lavatanssit keskellä metsää voivat olla hyvä idea. Järjetön, kyllä, kyseenalainen oluttarjonnan puutteellisuuden vuoksi, kyllä...mutta hyvä.

6. Kaikki elokuvista kiinnostuneet ovat alkoholisteja.

7. Kaikki alkoholistit eivät ole elokuvista kiinnostuneita.

8. Keskiyön aurinko johtaa psykoosiin.

9. Satunnaisesti bussista löytynyt matkaseura voi olla paras asia koko tapahtumassa.

10. Kyseisen seuran puhelinnumeron puute ei niinkään.

11. Gérard Depardieulla on todella pieni penis.

...kuvareportaasi ja tarkempi kommentaari lienee luvassa kun saan kameran tietokoneeseen yhdistävän johdon kouriini.

Jälkeen keskiyön, kohti keskiyötä

Wed, 13 Jun 2007 21:40:03 GMT

Kello kuikuilee yli puoli yhden yöllä. Olisi tarkoitus herätä 4.30 ja harppoa eeppisin askelin 6.06 junaan kohti Sodankylää. Uni saapunee n. 1.30, joten kolmella tunnilla selvitään jos selvitään. Mistä tuli mieleen että kannattaisi kenties pakata jotain tarvikkeita mukaan. Kuten käsiase. Junalukemistoksi on valikoitu seksitörkymaestro Joe Eszterhasin (mm. Flashdance, Basic Instinct, Showgirls) omaelämäkerta Hollywood Animal, joten oletettavasti saan omaksuttua tilaisuuden vaatiman käyttäytymiskoodin 12 tunnin matkan aikana.

Olen lisäksi varustautunut potentiaaliseen taideyliannostukseen katsomalla ennaltaehkäisevästi tällä viikolla Fantastic Four kakkosen (kyllä, Galactus on kosminen sumupilvi) sekä ah-niin-ajan-hermoon-nimetyn Die Hard 4.0: n, jossa kalju Bruce Willis näyttää nettiterroristeille, mistä päästä digitaalinen kana kusee. Elokuva on parempi kuin Underworldin ohjaajan elokuvalla olisi koskaan lupa olla, mutta ei silti erityisen hyvä.

Valitettavasti lähtö vasta nyt tarkoittaa, että missasin tänään elämäni tilaisuuden kokea jälkijättöisesti Timo Koivusalon Kaltevan tornin valkokankaalta. Suomalainen sydämeni huutaa!

Lähtö ylipäänsä tietysti tarkoittaa elämää ilman internettiä neljän päivän ajaksi. Syrjäseudulla. Hyttysten ja Kaurismäkien piirittämänä. Lähettäkää apua. Tai tulkaa tarjoamaan viinaa jos olette seutuvilla.

Anna kyynelten tulla, pyysi Nicolas Cage

Tue, 12 Jun 2007 15:38:13 GMT

Nicolas Cage on tehnyt monia hienoja roolitöitä. Adaptation., Wild at Heart, Raising Arizona, Con Air...omaperäisiä vetoja hienoissa elokuvissa. Nykyään herra näyttää haluamalla haluavan tuhota uransa ja maineensa toinen toistaan ankeammissa tapauksissa. Viime vuosien kammottavaa Cage-satoa on yleisö saanut korjata sellaisten klassikoiden muodossa kuin puupääseikkailu National Treasure, umpivastenmielinen ja mukanokkela Lord of War, Oliver Stonen uran aallonpohja World Trade Center...sekä lähiaikojen kova kolmikko The Wicker Man, Ghost Rider sekä Next.

Ghost Rider on nolointa supersankaririntamalla vähään aikaan ja Next on typerryttävässä hämmentävyydessään paikoin uskomaton. Cage esittää lavataikuria, joka näkee kaksi minuuttia tulevaisuuteen. Sulattele nyt ensin tuota konseptia ja yritäpä sitten vielä ymmärtää, että jotain kautta miehen jäljittänyt (kiinnostaisi oikeasti tietää miten arvon kirjoittajat ovat tämän tapahtumaketjun alkusysäyksen ajatelleet) FBI haluaa käyttää Cagen kykyä pysäyttääkseen terroristien ydinpommisuunnitelmat. Hän näkee kaksi minuuttia tulevaisuuteen! Mitä jos pommi on toisella puolella kaupunkia? Tai eri kaupungissa?

..no tietysti tähän liittyy kikka: Cage näkee kauemmas tulevaisuuteen ollessaan rakastamiensa tissien...öh, siis Jessica Bielin, vieressä. Niinpä tietysti, miksipäs ei. Minäkin näen tissit paremmin ollessani rakastamieni silmälasien vieressä.

Next on yltiöpäisen typerä, mutta oudon viihdyttävä. Jutun edetessä ja typeryyksien kasaantuessa alkaa toivoa, että Cagen hahmo etsisi käsiinsä neljä ja puoli päivää menneisyyteen menneisyyskypäränsä avulla näkevän Denzel Washingtonin Déjà Vusta ja kaksikko perustaisi etsivätoimiston. "Hän näkee kaksi minuuttia tulevaisuuteen...hän näkee neljä ja puoli päivää menneisyyteen...tänä kesänä...Next Déjà Vu!" Loppuratkaisu saavuttaa jo oman monumentaalisen tasonsa tyhmien loppuratkaisujen historiassa. Elokuva perustuu Philip K. Dickin novelliin The Golden Man, jonka päähenkilöllä on ihonaan kultainen turkki. Hän ei ole lavataikuri, hän ei näe pitemmälle tulevaisuuteen rakkauden voimalla, eikä tarina pääty kuin ala-asteen ainekirjoitustehtävä. Elokuva on...aika standardi Dick-sovitus, siis. Ehkä sekopäisyyttä selittää se, että ohjaaja Lee Tamahorin tapoihin kuuluu huorata dragissa, ehkä ei.

Cagen laskusuhdanne ahdistaa siinä mielessä, että parhaimmillaan mies on aivan mahdottoman hyvä, useimmiten pienten elokuvien hieman originelleimmissa rooleissa. Pahimmillaan Cage on kuin masennuslääkitty piimäpatsas. Hänellä tuntuukin olevan kaksi moodia: hyperaktiivinen hullu tai sammaltava zombi. Tiedän kumpaa katselen mieluummin.

Kun arvon Oscar-voittajan hevosnaama lykätään esittämään normaalia ihmistä hillitysti, kenties vielä suuren luokan romanttiseen aivovammaisdraamaan a lá Kapteeni Corellin mandoliini, venähtää katsojan naama jälkimmäiseen Cage-moodiin: silmät lerputtavat, suu roikkuu lattiassa, puhe sammaltaa löysästi kuin kesätuuli autiomaassa ja mieli irtisanoo vuokrasopimuksensa.

Ehkä Cage ei vain osaa lukea käsikirjoituksia, tai hänellä ei ole makua. Ehkä häntä vain ei kiinnosta, vaikea sanoa. Silti.

Nic! Lopeta! Me kaipaamme Todellista Sinua:

Julmaa ja tarpeetonta

Mon, 11 Jun 2007 17:02:17 GMT

Huh, pyydän etukäteen anteeksi tämän blogin jo valmiiksi alhaisen tason valuttamista peruuttamattomasti viemäriin mutta...en voi pitää tätä sisälläni.

National Instruments on erilaisia testi- ja mittauslaitteita valmistava yhtiö. Prosessori-lehden uutisartikkelin mukaan lafkan Pohjois-Euroopan markkinointijohtajana työskentelee mies nimeltä Remco Krul.

REMCO KRUL!

Onko tuo vai onko tuo paras nimi koskaan? Maistele sitä: Remco Krul. Kuulostaa aivan saturnuslaisen sotalordin tai vanhan Marvel-pahiksen nimeltä. Vihreä, kulmikas naama, torahampaat, purppurainen Jack Kirby -haarniska, siivekäs kääpiöassistentti ja mielipuolisia haaveita maailmanvalloituksesta.

Ajatelkaa nyt: työskennellä firmassa, jossa pomon nimi on REMCO KRUL.

-Tässä ovat uusimmat raportit herra Krul...

-Ne ovat myöööhässsäää...miiiksi ne ovat myöööhässsäää?

-No, vastahan niiden tuota....kaksi minuuttia sitten piti...ei, hra Krul , ei laserruoskaa...!

-ÄLÄ VÄIIIITÄ VASSSSTAAN KRULILLE! Kurja kapinen!

*slash!* * slash!*

-Aaargh! Aaargh!

-...nnämää rraportit sssanovat...että markkinaosssuutemme on alhaallla...tästä saa maksaa koko EUROOPPA! Krulin kossto tulee olemaan kaaaamea...

-Hail Krul! Aaargh!

HAIL KRUL.

(anteeksi herra Krul)

(ajattelevatko muut tällaisia Prosessoria lukiessaan?)